tiistai 12. heinäkuuta 2016

Uusi blogi, uudet kujeet

Moikka,

olin pitkään kirjoittamatta entiseen blogiin, kun entinen koneeni ei toiminut enää kunnolla. Ei tullut sen takia kirjoiteltua juurikaan blogiin. Nyt näin kesällä ajattelin kuitenkin aloittaa koko homman alusta ja tehdä itselleni uuden blogin. Blogia varmasti muokkaillaan tässä lähiaikoina paljonkin, jotta saan siitä itselleni mieluisan. Olen linkittänyt tämän uuden blogini vanhani blogini puolelle, joten osa lukijoista on varmasti tullut sieltä. Tässä postauksessa ajattelin vähän kertoa itsestäni, koska kaikki eivät varmasti tiedä vielä minua.

Kuka minä olen?

Olen Janita, 19-vuotias lähihoitajaopiskelija Jyväskylästä. Harrastan ratsastusta ja käyn salilla ainakin pari kertaa viikossa yleensä. Harrastuksiini voisin luetella myös keikat, koska pyrin käymään itseäni kiinnostavilla keikoilla ja festareilla mahdollisimman paljon. Musamakuni on kuitenkin laaja ja kuuntelen melkein kaikenlaista musiikkia.


Lisää minusta kuulette sitten vähän myöhemmin julkaistavassa 25 faktaa minusta -postauksessa.

Laittakaa kommenttia, mitä postauksia haluaisitte nähdä niin toteutan niitä parhaani mukaan.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

-Janita